6. marraskuuta 2013

Puheenjohtajan mietteitä

29.9.2013 Syyssäässä

Kesäkelit loppuivat vasta syyskuun viimeisellä viikolla. Väkeä on ollut mukavasti Ladun tapahtumissa: valokuvasuunnistuksessa 700 kävijää, iltapyöräilyissä ja luontopolkuretkillä aina 30-40 ulkoilijaa. Myös sisäjumpparyhmät alkoivat taas syyskuun alussa.
Lasten luontoliikuntaan keskittyvät ryhmät täyttyivät nopeasti, perhenuotiot ja majanrakennusretket jatkuvat entiseen tapaan.

Syksyinen perheretki Yyterin rannoille ja Herrainpäivien luotopolulle oli ainakin minulle uusi kokemus. Paikka on monelle tuttu kesäisenä hiekkarantana. Siellä kannattaa käydä myös muina vuodenaikoina ja tutustua luontoon laajemminkin. Dyynien takareunalla kulkeva polku on hieno.

Katson autiota hiekkarantaa… – omalla dyynillä
Tämän vuoden puolella on vielä useita tapahtumia mm. seitsemän järven patikkaretki 6.10. Toivotaan kuivempaa keliä, sillä viime syksynä piti välillä kiertää järven rantoja kauempaa metsän puolelta, kun saappaan varsi ei aina riittänyt polulla.

Talkoolaiset ovat ahertaneet Latumajalla ja mm. lasten pulkkamäki odottaa lumen tuloa entistä ehommassa kunnossa. Omien liikuntaharrastusten ohella merkittävää vapaaehtoistyötä ovat monet tehneet taas tänäkin vuonna mm. ulkoiluttamalla vanhuksia ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun ryhmissä.
Liikunnallista syksyä!

Veikko Mattsson


12.8.2013 Valokuvasuunnistus 30. kerran

Pitkät perinteet omaava valokuvasuunnistus järjestetään sunnuntaina 18.8.2013. Tarkemmat tiedot tapahtumasta löytyvät kotisivujen ajankohtaista palstalta ja kyseisen päivän Länsi Suomi-lehdestä.
Reitin pituus on noin 12 kilometriä ja pääosin sen pääsee kulkemaan pyöräteitä ja hiljaisia katuja pitkin. Pienempien pyöräilijöiden kanssa voi kiertää vaikka vain osan lenkistä.
Juhlavuoden kunniaksi torilla on saatavilla myös ensimmäisen valokuvasuunnistuksen reitti silloisin mustavalkoisin kuvin. Tämä noin neljän kilometrin reitti on tarkoitettu kierrettäväksi kävellen. Matkan pituus ei ole kova haaste, mutta varsinkin nuoremmille maiseman muuttuminen voi aiheuttaa pientä päänvaivaa.
Kannattaa varata aikaa molempien reittien kiertämiseen.
Elokuussa jatkuvat myös torstai-iltojen pyöräilyt Latumajalle ja syyskuussa monet muut liikuntamahdollisuudet sekä aikuisille että lapsille.


Tässä vaiheessa kesää voi jo miettiä, mikä kuva on jäänyt mieleen parhaana kesämuistona. Ehkä sellaista perinteistä sielunmaisemaa monella rannikon asukkaalla on kallioinen merenranta, sen käkkärämännyt ja auringonlasku. Tänä kesänä itselläni voiton vie alla oleva kuva Chamonix´n laaksosta ja sen yläpuolella olevasta jäätiköstä ja ylimpänä Mont Blanc 4800 metrissä. Rauman Ladun vaellusryhmä sai viettää heinäkuun ensimmäisen viikon näissä jylhissä maisemissa.

Veikko Mattsson

2.4.2013 Upeeta!

Jos aurinko pysyi piilossa alkutalven, niin maaliskuussa saatiin nauttia yllin kyllin auringosta, hohtavista hangista ja hiihtelystä myös meren jäällä. Voi hyvin kysyä ja vastata mukaellen lapinmiestä, joka kysyi toiselta, kantoiko suo (jää). Vastaus kuului, että ei kantanut, itse piti kävellä (hiihtää).
Rauman seudun talvesta tuli myös harvinaisen pitkä. Latumaja oli vielä auki 1.4. eli toisena pääsiäispäivänä. Kevään tuloa osoittaa kuitenkin alla olevassa kuvassa se, että etelänpuoleinen rinne on jo lumeton, vaikka varjon puolella on täysi talvikeli. Toisaalta kuntosuunnistuksetkin alkavat Rauman metsissä jo 3.4.
Oma mielipiteeni oli vielä keskitalvella se, etten minä mitään uusia suksihömpötyksiä tarvitse. Nyt voi todeta, että zero-sukset oli hyvä hankinta. Ne pitävät sekä kostealla kelillä että jäisellä ladulla ainakin pikkupakkasella. Toisaalta sellaisen vinkin voi antaa, että kannattaa olla varuillaan sellaisessa alamäessä, jossa ylhäällä on kova latu ja alhaalla auringon pehmentämä latu.
Vielä voi siis hiihtää, mutta ensimmäinen luontopolkutapahtuma on tarkoitus järjestää jo 21.4., iltapyöräilyt Latumajalle alkavat 15.5. Helatorstain aamupäiväpyöräilyn tarkempi aika ja kohde ilmoitetaan myöhemmin.
Talven osalta on taas aika kiittää emäntiä, isäntiä, laduntekijöitä ja muita talkoolaisia, jotka ovat uhranneet omaa aikaansa muiden hyväksi. Ulkoilijoita on riittänyt Latumajalle asti, myös heille kiitos. Jokainen majan kahviossa nautittu kahvikuppi ja pulla merkitsevät osaltaan sitä, että ensi vuonnakin riittää varoja latujen ja rakennusten kunnossapitoon, polttopuihin, kelkkojen bensaan ym.

 Veikko Mattsson

22.2.2013 Lunta ja auringonpaistetta niukalti, mutta ulkoilijoita runsaasti

Päivä pitenee, mutta tasaisen harmaita päiviä on riittänyt tänä talvena. Onneksi kuutamohiihdon iltana kuu paistoi ohuen pilviverhon läpi. Noin 70 hiihtäjää, osa luonnossa olevaan valoon luottaen ja osa otsalampun lisävalaistusta hyödyntäen, suihki metsässä Latumajalle ja takaisin.
Lasten muumihiihtokoulu ja monet hiihtolomaviikon tapahtumat sujuivat hyvässä säässä. Hiihtotaidot karttuivat, mutta tiedotkin lisääntyivät ja voi kotona vanhemmiltakin kysäistä, mitähän se lapinkäännös oikein tarkoittaa.
Suksien jäätymisestä ja pitovaikeuksista kärsi moni muukin kuin allekirjoittanut. Joku totesi, että Kaarojärvi tuli kierrettyä tasatyönnöin. Lenkin jälkeen kelpaa aina tuulettaa.


Metsässä on riittänyt muutakin väkeä esim. perhenuotioilla, myös uusia lapsia ja vanhempia. Mörriohjaajat järjestävät kevään aikana taas monia lasten tapahtumia, joista löytää tietoa mm. näiltä kotisivuilta.

Veikko Mattsson