10. maaliskuuta 2019

Yhdistyksen uudet säännöt (hyväksytty PRH:ssa 13.6.2019)

Rauman Ladun nykyiset säännöt ovat vuodelta 1981 ja ilmaisultaan jo vähän vanhahtavat. Ne ovat olemassa ainoastaan paperiversiona eivätkä siten helposti kaikkien saatavilla.

Suomen Latu on tehnyt paikallisyhdistyksen uudet mallisäännöt. Tärkein eli toinen pykälä säännöissä muuttuu sanamuodoltaan nasevammaksi, mutta tärkein eli liikunnallisen elämäntavan edistäminen säilyy. Vanha tarkoituspykälä: Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kuntoliikunnan ja retkeilyn edistämiseksi kansalaistavaksi. Uusi tarkoituspykälän 1. momentti: Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Ladun jäsenyhdistyksenä edistää kaikenikäisten ulkoilua ja liikunnallista elämäntapaa.

Mallisäännöissä on vaihtoehtoina yksi tai kaksi yhdistyksen varsinaista kokousta vuodessa. Tältä osin pysytään nykykäytännössä eli pidetään erikseen syys- ja kevätkokous. Yhdistyksen johtokunnan nimi muuttuu hallitukseksi. Kokoukset on kutsuttava koolle 14 päivää aiemmin (nyt 7 pv). Sama henkilö voi toimia puheenjohtajana korkeintaan kuusi perättäistä vuotta.

Sääntömuutos läpäisi jo ensimmäisen käsittelyn 7.3. pidetyssä kevätkokouksessa.

Jos haluat tutustua asiaan tarkemmin, mallisäännöt ja niiden käsittelyä koskevat ohjeet löytyvät Suomen Ladun sivuilta.

Erillisenä aineistona löydät yläpuolelta kevätkokouksen 1. käsittelyssä olleen ehdotuksen. (Jokaisen sivun saat isommaksi klikkaamalla sivun kuvaa.)



Täydennys:

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt uudet säännöt 13.6.2019.