16. tammikuuta 2022

Rauman Ladun toimintasuunnitelma 2022

 Yleistä

Rauman Latu ry on Suomen Ladun jäsenyhdistys. Koko maassa yhdistyksiä on 180, ja jäseniä niissä on yhteensä yli 88 000. Rauman Ladulla on 1100 jäsentä. Vuosi 2022 on Rauman Ladun 63. toimintavuosi.

Tavoitteet ja toimintaperiaatteet

Yhdistyksen tavoitteena on olla aktiivinen jäsenten ja lähialueen asukkaiden liikuttaja.

Tätä toteutetaan

       ·          edistämällä liikunnallista elämäntapaa,

       ·          edistämällä aikuisten, nuorten ja lasten luontosuhdetta luomalla monipuolisia                               mahdollisuuksia kokea luontoa

       ·          järjestämällä tapahtumia,

       ·          ylläpitämällä ja luomalla ulkoilun ja liikunnan puitteita,

       ·          vaikuttamalla ja yhteistyöllä muiden seurojen ja Rauman kaupungin kanssa, 

Tavoitteena on saada yhä useampi henkilö liikunnan ja ulkoilun harrastajaksi. Monipuolinen luonnossa liikkuminen ja sisällä tapahtuva liikunta ylläpitävät ja edistävät kaikenikäisten fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Tapahtumiin osallistumalla tapaa samalla myös muita ihmisiä.

Järjestämme paikallisesti Suomen Ladun vuoden 2022 keskeisiin ulkoilun, liikunnan, vaikuttamisen ja yhteistyön teemoihin liittyvää toimintaa.

Liikunta

Toiminnan painopisteitä ovat luonto- ja patikkaretket, hiihto, pyöräily, maastopyöräily, frisbee, polkujuoksu, geokätköily sekä erilaiset sisäliikuntamuodot.

Useat selvitykset todistavat samaa: moni meistä liikkuu liian vähän ja istuu paikallaan liian pitkiä aikoja. Tärkeää on edistää kaikenikäisten ihmisten arkiliikuntaa ja ulkoilua erityisesti omassa lähiympäristössään.

Latumaja on avoinna hiihtokaudella viikonloppuisin ja muiden siellä järjestettävien liikuntatapahtumien aikana. Tarjotaan tiloja ja muita puitteita myös muiden järjestämään liikuntatoimintaan. Osallistutaan latualueen yhteisiin tapahtumiin.

Jatketaan uusien toimintamuotojen kehittämistä. Koronavirustilanteen vuoksi toimintaa on sopeutettu vallitsevaan tilanteeseen. Koska todennäköisesti kokoontumisrajoituksia on edelleen, jatketaan omaehtoista luontoliikuntaa edistävien aineistojen tuottamista nettiin ja joidenkin yksittäisten tapahtumien muuntamista esim. pidemmän ajan luonnossa (Nasulammella, majalla, reitin varrella) oleviksi tehtäväpoluiksi, jossa halukkaat voivat käydä omaan tahtiin itselleen sopivaan aikaan.  

Lasten ja nuorten liikunta

Lasten ja nuorten liikuntaa edistetään järjestämällä kaikille avointa metsämörri- ja metsävaeltajatoimintaa, lumitilanteen salliessa muumihiihtokouluja sekä erilaisia perhetapahtumia. Ohjaajat kokoavat mahdollisuuksien mukaan myös pienimuotoisia, nopeasti kokoon kutsuttavia ulkoilutapahtumia. Metsämörritoiminta on tarkoitettu 0-12-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Ulkoliikunnan lisäksi pyritään järjestetämään myös sisäliikuntaa. Panostetaan eri toimintamuotojen sisällölliseen kehittämiseen. Jatketaan Latumajan reitin alkupäässä Nasulammen ympäristöön rakennetun elämyspolun sekä siihen liittyen koko reitin kehittämistä.

Koulutus 

Järjestetään uusista lajeista kiinnostuneille laji tutuksi –tapahtumia. Koulutetaan tarpeen ja kiinnostuksen mukaan uusia ohjaajia. Lasten toiminnan ohjaajille tarjotaan lisäkoulutusmahdollisuuksia.

Pelastuspalvelutoiminta (Vapepa)

Osallistutaan vapaaehtoiseen pelastuspalvelutoimintaan omalla hälytysosastolla. Keskitytään maastoetsintään, mutta muunkinlaiset tehtävät voivat olla mahdollisia.

Järjestetään maastoetsintäharjoituksia ja osallistutaan muiden järjestämiin harjoituksiin. Osallistutaan Rauman Seudun Vapepan järjestämiin kokous-, koulutus- ja harjoitustilaisuuksiin. Mahdollisuuksien mukaan osallistutaan Vapepan piiritason ja valtakunnan tason koulutuksiin yms. tapahtumiin.

Kokoukset

Yhdistyksen oma sääntömääräinen kevät- ja syyskokoukset järjestetään yhdistyksen sääntöjen mukaan. Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan Lounais-Suomen latualueen koulutuksiin ja kokoukseen sekä Suomen Ladun kevätpäiviin ja –kokoukseen huhtikuussa ja syyspäiviin ja –kokoukseen lokakuussa. 

Tiedotus

Tiedotuslehti julkaistaan tammikuussa. Tapahtumista ilmoitetaan Länsi-Suomessa ja Raumalaisessa. Lisäksi käytetään yhdistyksen kotisivuja, Facebook-sivuja ja Instagram -tiliä. 

Rakentaminen 

Ylläpidetään ja kunnostetaan Latumajan reitistöä ja tehdään tarpeellisia Latumajan rakennusten ja muiden rakenteiden huolto- ja korjaustöitä. Myös esteetön reitti ja Kaarojärven laavun ympäristö vaativat huoltotöitä. Ylläpidetään ja  rakennetaan Nasulammen ympäristön toimintapisteitä. Rauman vesitornin ympäristöön rakennetaan uusi lähiluontopolku. Hanke toteutetaan Rauman Ladun aloitteesta ja monen eri tahon yhteistyönä. Rauman kaupungilta luontopolun rakentamiseen osallistuu Wihertoimi ja liikuntatoimi sekä Turun yliopiston Rauman OKL:sta on mukana neljä opiskelijaa .

Frisbeegolfratamme vaatii uudistamista ja muutostyöt on jo aloitettu. Latumajan reitin uusi linjaus Pohjoiskehän parkkipaikalta pohjoiseen tulee ajankohtaiseksi, koska alueelle on kaavoitettu teollisuusalue, reittiin tulee muutoksia. Hyödynnetään Rauman Kaupungin, Ravakan Leader-hanke- ja Suomen Ladun avustuksia. 

Yhteistyö ja muu toiminta

Tehdään yhteistyötä Rauman kaupungin liikuntapalvelujen kanssa reittien ja latujen ylläpidossa ja kunnostuksessa. Olemme mukana Lähdepellon alueen lumitykin valvontatehtävissä. Jatketaan yhteistyötä koulujen, päiväkotien ja seurakunnan lapsityön kanssa tarjoamalla Latumaja ilmaiseksi käyttöön. Osallistutaan retkikummitoiminnan kehittämiseen kasvatus- ja opetustoimen kanssa. Avustetaan tarpeen mukaan erityisryhmien liikunnassa. Järjestetään virikeliikuntaa vanhainkoteihin ulkoiluttamalla vanhuksia. Valtakunnallisena ja paikallisena yhteistyökumppanina ovat Martta-yhdistykset.

Keväällä tullaan järjestämään Rauma Ladun Pop up-tapahtuman saadaksemme enemmän näkyvyyttä ja uusia, innokkaita jäseniä Rauman Ladun toimintaan mukaan.