13. tammikuuta 2022

Talvilintujen ruokintapiste



Rauman kaupunki ja Rauman latu ovat yhteistyössä perustaneet talvilintujen ruokintapisteen Nasulammen luontopolun varteen latumajareitin alkupäähän (Metsätähdentie 1a)

Ajatuksena on tarjota kaupunkilaisille mahdollisuus lintujen tarkkailuun kaupunkialueen tuntumassa. Kaikillahan ei ole mahdollisuutta toteuttaa talviruokintaa kotipihassaan. Esimerkiksi monissa taloyhtiöissä se on kielletty jyrsijäongelman vuoksi.

 

Nasulammen alueelle on ripustettu kolme ruokinta-automaattia ja lisäksi talipallotelineitä, joiden huollosta Rauman latu huolehtii.

 

Paikalle pääsee lumitilanteen salliessa hiihtämällä latumajareittiä pitkin, mutta myös jalkaisin polkua myöden. Latumajareitin lähtöpisteestä sinne on matkaa n. 500 metriä.

 

Alueella on hyvä lintukanta ja siellä voi bongata esimerkiksi pyrstö- tai hömötiaisia.

 

Retkelle sinne voi ottaa mukaan kiikarin sekä retkieväät. Nasulammen rannassa on myös nuotiopaikka, johon tosin tulee ottaa omat polttopuut mukaan.